Nuorisotutkimusseuran avoin tutkijaseminaari on foorumi, jonka avulla edistämme nuorisotutkimusta valtakunnallisesti ja monitieteisesti. Tutkijaseminaari on toiminut verkoston perustamisesta, vuodesta 1999 lähtien. Sen keskeinen tehtävä on tarjota eri organisaatioissa nuorisotutkimusta tekeville tutkijoille avoin keskusteluympäristö ja tukea itsenäiseen tutkimustyöhön. Samalla seminaari toimii tutkijakoulutuksen tukena.
Gradupäivä
Avoimen tutkijaseminaarin rinnalla järjestämme avoimia gradupäiviä. Gradupäivissä eri oppiaineista tulevat graduntekijät voivat esitellä eri vaiheessa olevia ideoita ja työpapereita ja saada kommentteja aihepiirin asiantuntijoilta. Vuosien aikana seminaarit ovat tarjonneet kymmenille gradun- sekä väitöskirjantekijöille mahdollisuuden asiantuntijaohjaukseen, vertaiskommentointiin ja verkostoitumiseen.
Seuraava avoin tutkijaseminaari
Nuorten katuväkivalta -aiheinen tutkijaseminaari järjestetään Tieteiden Talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) keskiviikkona 20.11.2024.
Seminaariin voi ehdottaa käsiteltäviä työpapereita 16.9.2024 asti.
Kenelle?
Tutkijaseminaareihin voivat osallistua kaikki, jotka ovat kiinnostuneita nuorisotutkimuksesta ja kulloinkin käsiteltävistä aiheista – tutkimuksen ja tutkijauran vaiheeseen katsomatta. Myös muut kuin tutkijoina työskentelevät ovat tervetulleita. Tutkijaseminaari on avoin myös muille kuin Nuorisotutkimusseuran jäsenille.
Seminaareista tiedotetaan Nuorisotutkimusseuran sosiaalisen median kanavissa ja uutiskirjeessä, joiden kautta myös pyydetään ehdotuksia käsiteltäviksi teemoiksi ja työpapereiksi.
Miten työskentelemme?
Tutkijaseminaari toimii pääosin teemapohjaisesti: käsiteltävät aiheet pyritään järjestämään temaattisiksi kokonaisuuksiksi. Väillä järjestetään myös seminaareja ilman etukäteen valittua teemaa.
Tutkijaseminaarin toiminta perustuu vahvasti keskustelulle ja vertaiskommentoinnille. Työskentely rakentuu pääosin tutkijoiden omien työpapereiden käsittelylle. Välillä tutkijaseminaarissa kuullaan eri alojen asiantuntijavieraita.
Tutkijaseminaariin voi tuoda pohdittavaksi erilaisiin tutkimusaiheisiin, aineistoihin ja lähestymistapoihin liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Kommentoitavaksi voi tuoda esim. tutkimussuunnitelman, artikkelikäsikirjoituksen, konferenssipaperin tai osia käsikirjoituksesta, johon kaipaa monitieteisen tutkijajoukon kommentteja. Tutkijaseminaari tarjoaa myös mahdollisuuden pyytää kommentteja ulkopuoliselta asiantuntijalta.
Ehdota teemaa, ota yhteyttä!
Seminaarin käytännön koordinoinnista Nuorisotutkimusseurassa vastaavat tutkimusprofessori Sofia Laine ja tutkimuspäällikkö Tuuli Pitkänen, joille voi lähettää ehdotuksia tulevien seminaarien teemoista ja käsiteltävistä papereista. He myös vastaavat muihin seminaariin liittyviin käytännön kysymyksiin.
Menneitä tutkijaseminaareja
- Planetaarinen nuorisotutkimus, 9.5.2023 (Tieteiden talo, Helsinki)
- Nuoret mielenterveys-, päihde- ja sosiaalityön sokkeloissa, 10.6.2021 (verkkotapahtuma)
- Hiphop-tutkimuksen ja nuorisotutkimuksen avoin gradupäivä, 5.11.2018 (Allianssi-talo, Helsinki)
- Nuorisotutkimuksen avoin gradupäivä, 23.5.2018 (Allianssi-talo, Helsinki)
- Nuoret ja palvelut, 28.5.2018 (Allianssi-talo, Helsinki)
- Nuoruus ja populaarikulttuuri, 6.6.2017 (Tieteiden talo, Helsinki)
- Nuorisotutkimuksen avoin gradupäivä, 29.3.2017 (Nuori 2017 -tapahtuma, Tampere)
- Ethnographic and Narrative Ways of Knowing, 28.11.2016 (Tieteiden talo, Helsinki)
- Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka, 27.5.2016
- Metodit riviin! Nuorisotutkimuksen avoimen tutkijaseminaarin metodipäivä, 5.4.2016 (Helsinki)
Sofia Laine
VTT, dos.
Tutkimusprofessori
044 416 5374
sofia.laine@nuorisotutkimus.fi
Tuuli Pitkänen
FT, VTL, dosentti
Tutkimuspäällikkö
041 517 8678
tuuli.pitkanen@nuorisotutkimus.fi