Torstaina 13.11. klo 15.00–17.00 ja perjantaina 14.11. klo 9.00–12.00
Puheenjohtajat:
Jenni Helenius, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tarja Juurakko-Koskinen, Tampereen ammattikorkeakoulu
(Hybridityöryhmä, johon voi osallistua sekä paikan päällä että etänä)
Koulu on paikka, jossa jokaisen nuoren tulee viettää iso osa elämästään – halusi tai ei. Siellä opitaan, eletään, kasvetaan yhdessä ja erikseen. Onko koulu kaikille turvasatama vai pätevätkö siellä viidakon lait? Millaisia eväitä koulu antaa tulevaisuuteen? Mitä, miten ja miksi koulussa oikeasti opitaan? Miten koulu vastaa sille asetettuihin toiveisiin ja haasteisiin, erityisesti oppilaiden ja opiskelijoiden näkökulmasta?
Työryhmässä käsitellään esimerkiksi osallisuutta, kouluhyvinvointia kouluun kiinnittymistä, kaverisuhteita koulussa, kiusaamista, vuorovaikutusta oppilaitoksessa, koulunuorisotyötä tai nuorten kokemuksia tuen saamisesta.
Torstai 13.11. klo 15.00–17.00
Kohti demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen kokonaismallia
Anu Gretschel, Nuorisotutkimusseura
Viola Särkiluoto, Nuorisotutkimusseura
Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus tarkoittaa demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumista edistävää kasvatusta, joka saa muotonsa kasvatusinstituutioiden tarjoamissa opetussisällöissä, toimintatavoissa sekä oppijoiden ja henkilökunnan instituutioiden ulkopuolelle suuntautuvassa toiminnassa. Tässä esityksessä pohditaan demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen kehittymishaasteita kahden viimeaikaisen Nuorisotutkimusseurassa toteutetun selvityksen tuloksiin pohjautuen. Esityksessä lähestytään selvityksistä ja kirjallisuudesta nousseen tietovarannon avulla vastaamaan seuraaviin ”miksi ei” ja ”miten” kysymyksiin:
- Miksei demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus etene, vaan nousee samalla tavoin esille opiskelijoiden suuntaan koulutusasteelta seuraavalle?
- Jos opiskelijat kokevat maakuntansa ”rasistisimmaksi ikinä”, mikseivät he voi asiaan vaikuttaa oppilaitoksensa kautta?
- Miten demokratia ja ihmisoikeudet toiminnan arvoina saadaan näkyväksi kasvatusinstituutioiden arjessa ja miksei näin nyt jo toimita?
Esitys pohjautuu erityisesti seuraavien julkaisujen tuloksiin:
Gretschel, Anu & Rautiainen, Matti & Vanhanen-Nuutinen, Liisa & Tarvainen, Kai (2023) Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus Suomessa. Tilannekuva ja suositukset 2023. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:24. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-329-6
Gretschel, Anu & Särkiluoto, Viola (2025) Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus ammatillisissa oppilaitoksissa: henkilöstön ja johdon näkökulma. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja. Helsinki: Nuorisotutkimusseura ry.”
Perukoulu pelkkää selviämistä ja sosiaalista suorittamista?
Maria Kumpuvaara, Tampereen yliopisto
Puheenvuoroni pohjautuu tekeillä olevaan väitöstutkimukseeni, jossa etnografisin keinoin ja kanssatutkimus osallistavan pedagogiikan välineenä vastaan nuorten tarpeeseen tulla kuulluksi heitä itseään koskevassa keskustelussa. Esityksessäni avaan yhteisen kanssatutkimusprojektimme aikana esiin nousseita TUVA-nuorille itselleen merkityksellisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä ja reflektointeja tämän päivän nuorten todellisuudesta ja tulevaisuusajattelusta. Nuorten käymät keskustelut arjesta ja opiskelusta ovat laajentuneet käsittelemään lapsuuden ja nuoruuden kokemusten vaikutuksia nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Nuorten esiin nostama toteamus ”Tuvalle tullaan toipumaan peruskoulusta” on nostanut keskiöön koetun epäoikeudenmukaisuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien puuttumisen. TUVA-nuorten mukaan koulu instituutiona on epäonnistunut tehtävässään lisätä koulutuksellista yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja lasten ja nuorten hyvinvointia. Aikaa peruskoulussa on kuvailtu pahimmillaan pelkkänä selviämisenä ja sosiaalisena suorittamisena. Peruskoulun haasteista puhuessaan nuoret puhuvat paineista ja siitä, ettei heitä ole kohdattu henkilökohtaisena itsenään vaan oppilaan prototyyppinä – ja ennen kaikkea tästä tavoiteltavasta oppilaasta erottuvana virheenä ja häiriönä. He puhuvat pettymyksestä, mitä ovat tuottaneet itselleen ja ympärilleen olemalla vääränlaisia. Myös hakeutumisvaihe toiselle asteelle nähdään epäreiluna ja ammatillista osaamista mitätöivänä tapahtumana. Koulumenestys ratkaisee, eikä harrastuneisuudella tai ammattialan osaamisella ole mitään väliä. Yksilöiden oikeus tasavertaiseen kunnioitukseen ja arvostukseen ei toteudu.
Miten käy opiskelijoiden, kun koulu muuttuu?
Tarja Juurakko-Koskinen, TAMK
Mitä tapahtuu opiskelijoille, kun opinnoissa ei ole lukujärjestystä, opettajaa, opetusta, selkeyttä mitä opiskelee tai mihin opinnot valmistavat?
Tampereen ammattikorkeakoulun uudessa Verkostoissa oppimisen ja osaamisen (VETO) -tutkinnossa opiskelu tapahtuu uudenlaisessa oppimisen ekosysteemissä. Esityksessä pohditaan opiskelijoiden kokemuksia opiskelustaan, toimijuudestaan, osallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan uudenlaisen tutkinnon alkumetreillä. Tutkimuksessa selvitetään vastausta kysymyksiin, miten käy opiskelijoiden, kun koulu muuttuu ja mikä opiskelijoita ohjaa.
Etnografisessa tutkimuksessa olen havainnoinut VETO-opintojen tiimioppimisen opintoja ja haastatellut opiskelijoita heidän opiskelukokemuksistaan kahden vuoden ajalta (2022-2024). Teoreettisen analysoinnin lisäksi tutkimuksessa puhuu koulumaailman ja ohjauksen ammattilaisen ääni tutkijan roolista käsin. Alustavat tulokset osoittavat, että sitoutumista opintoihin tukee opiskelun merkityksellisyys opiskelijalle itselleen, että opiskelu on yhteistä tekemistä muiden kanssa ja opiskelijoiden oppimista arvostavassa yhteisössä. Samalla tutkimus herättää kriittisiä kysymyksiä. Tuleeko yksilön kokemuksista, ajatuksista, tunteista ja koko persoonasta koulutuksen kauppatavaraa? Millainen opintoihin hakeva ihminen on riittävä, jotta hän kelpaa työmarkkinoille tai edes koulutukseen? Mikä opiskelijoita opintoihin ja opinnoissa oikeastaan ohjaa?
Perjantaina 14.11. klo 9.00–10.30
Perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisten kokemuksia koulun sosiaalisesta turvallisuudesta (Kouluterveyskysely 2025)
Jenni Helenius, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) laitos toteuttaa joka toinen vuosi Kouluterveyskyselyn, jonka avulla seurataan koululaisten ja opiskelijoiden kokemuksia terveydestä, hyvinvoinnista, elintavoista ja koulunkäynnistä. Vuonna 2025 kyselyyn vastasi yhteensä noin 270 000 perusopetuksen 4., 5., 8. ja 9. luokkalaista sekä lukion ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijaa. (ks. thl.fi/kouluterveyskysely)
Esityksessä tarkastellaan perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisten tuloksia (N=94 743, kattavuus 73 % ikäluokasta) ja luodaan yleiskuvaa oppilaiden kokemuksista kouluilmapiiristä, tarkastellen niitä erityisesti sosiaalisen turvallisuuden näkökulmasta. Esitys käsittelee mm. koulunkäynnistä pitämisen, turvallisuuden ja omana itsenään olemisen kokemuksia koulussa, vuorovaikutusta opettajien ja muiden oppilaiden kanssa, kiusatuksi joutumista ja muiden kiusaamiseen osallistumista. Lisäksi tarkastellaan koulunkäynnistä pitämisen yhteyksiä siihen, kokeeko oppilas voivansa keskustella tarvittaessa mieltään painavista asioista koulun aikuisen kanssa, kannustavatko opettajat ja tukevatko muut oppilaat mielipiteen ilmaisua oppitunnilla sekä onko oppilas kokenut kiusaamista tai yksinäisyyttä.
Lopuksi tutustutaan muutamaan pitkään trendiin, jotka kuvaavat koulujen toimintakulttuurin muutosta. Esimerkiksi 1990 -ja 2000-luvun vaihteessa oppilaista noin 30 % ja viime vuosina noin 60 % koki, että opettajat ovat kiinnostuneita oppilaiden kuulumisista.
Oppilaiden hyvinvoinnin kannalta sillä on väliä, että koulussa satsataan turvallisen ilmapiirin ylläpitämiseen
Aiempien Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan nuoret, jotka kokevat kuuluvansa tärkeänä osana kouluyhteisöön, kokevat muita harvemmin yksinäisyyttä, ahdistusoireilua ja uupumisasteista väsymystä koulunkäynnissä (Halme ym. 2018). Kiusatuksi tulemisen ja heikon osallisuuden kokemukset ovat yhteydessä toisiinsa (Virrankari ym. 2019). Yhdenvertaisuudessa on edelleen kehitettävää. Perusopetuksen 8.- ja 9.- luokkalaiset pojat pitävät tyttöjä yleisemmin koulunkäynnistä sekä kokevat tyttöjä yleisemmin voivansa vaikuttaa koulun asioihin. Lisäksi esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen nuorten koulukokemukset poikkeavat hieman keskimääräisestä. (ks. Helenius, Kivimäki & Hietanen-Peltola 2022.) Kouluyhteisön turvallisen ja kannustavan ilmapiirin rakentaminen sekä yhdenvertaisuustyö on pitkäjänteistä työtä ja edellyttää myös toimintakulttuurin johtamista.”
Nuorten arjen turvallisuuden haasteet ja turvallisuuspääoma Lapissa
Sini Yli-Suvanto, Lapin yliopisto
Maailman tapahtumien valossa yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvät teemat ovat nousseet entistä enemmän julkiseen keskusteluun viimeisen parin vuoden aikana. Koronapandemia eristi ihmisiä toisistaan ja vähensi arjen rutiinien tuomaa turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Vaikutukset kohdistuivat erityisesti lapsiin ja nuoriin. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja hybridivaikuttaminen ovat haastaneet merkittävästi monen suomalaisen luottamusta maailman vakauteen ja yhteiskunnallisiin instituutioihin. Globaalit tapahtumat tulevat sosiaalisen median kautta entistä lähemmäs myös lasten ja nuorten arkea.
Suomessa on alueellisia eroja nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden tunteen ja kokemuksen jakautumisessa. Pääkaupunkiseudulla ja isommissa kaupungeissa vallitsevat huolestuttavat nuorison ilmiöt, kuten jengiytyminen, huumausainerikollisuus tai väkivaltateot kouluissa ja kauppakeskuksissa eivät näyttäydy samanlaisina Lapin kaupungeissa ja kylissä, joiden nuorilla on omat haasteensa. Onko Lapissakin nähtävissä kuitenkin viitteitä suuremmissa kaupungeissa havaittavasta kehityksestä?
Tutkimuksessani etsin vastauksia siihen, millaisia ovat nuorten arjen turvallisuuden haasteet ja turvallisuuspääoma Lapissa. Tutkimukseni tulosten avulla on mahdollista puuttua kielteisiin kehityskulkuihin, jolloin tutkimusta voi hyödyntää alueellisen päätöksenteon tukena. Tutkimuksen toteutus ja tulokset lisäävät ymmärrystä nuorten arjen ilmiöistä sekä vuorovaikutusta ja verkostoitumista nuorten hyvinvoinnin piirissä toimivien asiantuntijoiden kesken.
Tarkastelen artikkeliväitöskirjassani nuorten (13-15-v.) arjen turvallisuuden haasteita ja kokemuksia seuraavasti: Osatutkimuksessa I luon tilannekuvan Lapin turvallisuusverkoston toimijoiden käsityksistä nuorten arjen turvallisuuden haasteista ja turvallisuuspääomasta ja sen vahvistamisesta. Osatutkimuksessa II tarkastelen tutkimuskohdettani opetushenkilöstön näkökulmasta fenomenografisella lähestymistavalla ja osatutkimuksessa III tutkimushenkilöinä ovat nuoret itse, jotka rakentavat narratiiveja arjen turvallisuuden haasteistaan.
Tutkimukseni lisää ymmärrystä nuorten arjen turvallisuuden haasteista (hermeneuttinen tiedonintressi) ja toisaalta vaikuttaa tapoihin, joilla nuoria kohdataan yksilöinä erilaisten instituutioiden, kuten kouluympäristön toimenpiteissä (emansipatorinen tiedonintressi) muun muassa kouluväkivaltaa ehkäisevässä työssä.
Tutkimuksessani tarkastelen lasten ja nuorten arjen turvallisuutta turvallisuuspääoma-käsitteen kautta, joka on alkanut ilmestyä osaksi sisäisen turvallisuuden kehittämis- ja tutkimuskontekstia erityisesti suhteessa lapsiin ja nuoriin. Turvallisuuspääoma-käsiteanalyysissään Sundblom ja kumppanit (2024) erottelevat Bourdieun (1986) kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman tapaan turvallisuuspääoman yhtäältä yksilön resurssiksi ja toisaalta ryhmän, yhteisön tai organisaation resurssiksi. Turvallisuuspääoma on väline ihmisen ja tämän ympäristön turvaamiseen osana kokonaisturvallisuuden muodostumista ja yksilön psykologisen resilienssin käsitettä.
Vaiti ja vaivatta välitunneille – opettajan tahdikkuus puntarissa koulun käytävillä
Ulla Vähärautio-Halonen, erityisopettaja, Iisalmi
Keskustelu oppilaiden vahvemmasta osallisuudesta koulujensa toimintakulttuureiden rakentamisessa on kesken. Huolimatta, että osallisuuden tiedetään lisäävän oppilaiden koulutyytyväisyyttä ja hyvinvointia (Vähärautio-Halonen 2021). Osallisuutta syntyy yhteistyöstä aikuisten kanssa (Holopainen 2022, 304), neuvotteluista oppilaiden kanssa sekä heidän äänensä ja mielipiteidensä kuuntelemisesta (Perusopetuslaki 2013, 1 §; 47 a §).
Julkisiin tiloihin liittyy kuitenkin osallisuutta kaventavaa valtakamppailua, mitä Välijärvi ym. (2018, 179) löytävät myös koulujen toiminnasta asenteellisina ja rakenteellisina jäykkyyksinä. Esimerkiksi opettajien mahdollinen kykenemättömyys kohdata jokainen oppilas kunnioittavasti eli tahdikkaasti (Määttä & Uusautti 2012, 31), koulujen aikataulut (Lappalainen 2007, 85) sekä oppilaat passiivisiksi informaation vastaanottajiksi jättävä opettajien monologi (Jackson 2004, 21) puhuvat vahvasti osallisuuskeskustelun jatkamisen puolesta.
Yksi oppilaiden osallisuutta ja opettajien tahdikkuutta vaativista rakenteista ovat koulupäiviä rytmittävien välituntitaukojen siirtymät. Välitunnit itsessään edistävät oppilaiden hyvinvointia monipuolisesti (Hodges, Centeio & Morgan 2022) ja ovat oppilaille kontrolloimattomampia, mieluisia sekä oppituntityöskentelystä vapaampia aikoja (Antikainen, Rinne & Koski 2013, 264). Siitä huolimatta arkihavaintoni erityisopettajana on, että usein osa oppilaista pyrkii vastustamaan opettajia ja siirtymistä välitunneille rangaistuksen uhallakin sanoin ja jättäytymällä käytäville. Käytännössä oppilaat ohjataan suoraan ulos eikä heidän keskustelunavauksiaan, mielipiteitään tai kehittämisideoitaan kuunnella, vaikka näissä siirtymissä oppilaiden osallisuutta rakentavalle keskustelulle voisi tarjoutua tilaa.
Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää yläkoululaisten merkityksiä ja kokemuksia koulunsa välituntijärjestelyistä sekä välitunneille siirtymisten käytännöistä ja säännöistä heidän osallisuutensa näkökulmasta. Kiinnostavaa on, mikä ja millainen olisi koulussa se tila, joka mahdollistaa keskustelut opettajien kanssa ja oppilaiden kertoa mielipiteitään sekä kehittämisideoitaan paitsi välituntijärjestelyihin myös muuhunkin koulun toimintaan liittyen. Olisivatko oppilaat valmiita lohkaisemaan keskusteluaikaa opettajien kanssa jopa itselleen mieluisista välituntiajoista silläkin uhalla, että välituntiajat koetaan oppilaiden omaksi ajaksi? Miten oppilaiden osallisuus ylipäätään kouluissa voisi lisääntyä?
Toteutan tutkimuksen kahdella yläkoululla teemahaastatellen 10-15 perusopetuksen yhdeksäsluokkalaista nuorta (neljä haastattelua tehty). Aineiston analysoin (kriittisellä) diskurssianalyysilla päästäkseni kuuntelemaan ja ymmärtämään oppilaiden merkityksiä osallisuudestaan koulujensa toimintakulttuurin rakentamisessa.
Asiasanat: osallisuus, ääni, tahdikkuus, välituntitauot
Perjantaina 14.11. klo 10-30–12.00
Class and School Connectedness in Finnish Upper Secondary Schools: The Role of Peer Support, Teacher Support, Friendships, and Loneliness
Pirpa Sani, University of Turku
Jenni Helenius, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
This study examines the relationships between school community support factors: peer support, teacher support, friendships, and loneliness, and students’ perceptions of class and school connectedness among Finnish upper secondary school students. Social connectedness is a critical determinant of adolescents’ emotional wellbeing and academic achievement.
Data were drawn from the 2023 Finnish School Health Promotion Survey (SHPS), representing 68% of students who began upper secondary education in 2021 or 2022 (mean age = 17.35). Structural Equation Modeling (SEM) was used to analyse latent constructs of peer support, teacher support, friendships, and loneliness, and their associations with class and school connectedness. The model demonstrated excellent fit (CFI = 0.980; RMSEA = 0.040; SRMR = 0.035).
Overall, students reported relatively high levels of connectedness (class connectedness: M = 3.55, SD = 1.00; school connectedness: M = 3.44, SD = 1.01), with moderate variability in experiences. Significant gender disparities were observed: girls reported lower connectedness and higher loneliness (20.3%) than boys (9.8%). Standardized beta coefficients showed peer support as the strongest predictor of both class (β = 0.44–0.55) and school connectedness (β = 0.30–0.35), particularly among girls. Teacher support was more strongly associated with school connectedness (β = 0.15–0.19) than with class connectedness (β = 0.04–0.07), and was especially influential for first-year students. Friendships positively predicted connectedness, while loneliness had a consistently negative effect (β = −0.15 to −0.16). Descriptive analyses revealed gender differences in perceived support, with girls less likely to report freedom of expression or teacher interest in their wellbeing. Additionally, boys reported slightly fewer friends than girls, suggesting potential differences in social experiences.
These findings highlight the importance of fostering peer and teacher support and addressing loneliness and gender disparities in perceived support to promote inclusive, socially connected school environments and improve students’ overall wellbeing and engagement.”