Puheenjohtajat:
Oona Myllyntaus (Tampereen yliopisto)
Heikki Heinonen, (Aalto-yliopisto)
Torstaina 9.11.2023 klo 9.00–11.30 (lähiryhmä)
Nykyhetkessä, jossa maailmantila näyttäytyy epämääräisenä ja jopa toivottomana, yhdeksi suunnannäyttäjäksi voidaan nostaa taide. Taide on läsnä yhteiskunnassa julkisissa, puolijulkisissa ja yksityisissä tiloissa. Työryhmässä lähestytään fyysisen tilan sosiaalisia ulottuvuuksia tuoden yhteen taiteen, kasvatuksen sekä toivon tilallisuuden ja ajallisuuden teemat. Ryhmän esityksissä luodaan kuvaa toiveikkaammasta tulevaisuudesta tilan sosiaalisten ulottuvuuksien kautta viidestä eri näkökulmasta. Nämä tilaan liittyvät näkökulmat ovat lasten ja nuorten arkiympäristöön sijoitettavan taiteen toteuttaminen, nuorten ilmastonmuutokseen liittyvien ajatusten esiin tuominen valokuvanäyttelyn avulla sekä pohjoisen alueen nuorten neuvoston taideperustaisen työskentelyn tulosten havainnointi. Tilaan ja aikaan liittyvät näkökulmat ovat koulutuksen suunnittelu huomioiden eritysesti saamelaislasten vanhempien oppimiskäsitykset ja näkemykset kestävästä tulevaisuudesta sekä sukupolvien välisen pedagogisen toimijuuden tarkastelu epävarmuuden ajassa. Työryhmän esityksiä yhdistää kysymys siitä, millaisia toivon tiloja (taide)kasvatus tuottaa tai voisi tuottaa ja mitkä ovat eritoten taiteen mahdollisuudet ja rajoitteet toivon tuottajana. Lisäksi työryhmässä pohditaan, miten oppimisympäristöt voivat luoda tilaa ja aikaa kasvulle, oppimiselle sekä yhteisöllisyydelle, ja sitä kautta kasvattaa toivoa ja tulevaisuudenuskoa.
Pysyvä julkinen taide kaupunkitilassa lasten ja nuorten toteuttamana
Oona Myllyntaus (Tampereen yliopisto)
Heikki Heinonen (Aalto-yliopisto)
Lapset ja nuoret on otettu mukaan kaupunkien suunnitteluun viime vuosikymmeninä. Globaalisti yksi pedagogisesti kiinnostava esimerkki heidän kuulemisestaan ja osallisuudestaan kaupunkisuunnitteluun on lasten kaupunkikokemukseen perustuva teos Reggio tutta. A guide to the city by the Children (Davoli & Ferri, 2000). Siinä lapset kertovat Reggio Emilian kaupunkia koskevista henkilökohtaisista kokemuksistaan ja tunteistaan. Tekstien ja piirustusten avulla lapset kuljettavat lukijaa halki kaupungin katujen, aukioiden, monumenttien, kirkkojen ja rakennusten. Teos ilmentää lasten suhdetta niin todelliseen kuin kuvitteelliseenkin kaupunkiin sekä tarjoaa ehdotuksia siitä, mitä nähdä, miten vierailla ja miten asua Reggio Emiliassa.
Lapsia ja nuoria kuullaan myös Suomessa yleisesti kaupunkisuunnittelussa, mutta esimerkkejä heidän toteuttamastaan pysyvästä julkisesta taiteesta kaupunkitilassa ei löydy kovin paljon. Turussa taiteilija Oona Tikkaojan yhdessä 5–10-vuotiaiden lasten kanssa toteuttamassa pienveistoskokonaisuudessa Piiloleikki (2011) pronssiset omakuvat nousevat urbaanissa ympäristössä esiin kuvanveistäjien ja niin kutsuttujen suurmiespatsaiden rinnalle. Tämä yhteisötaideprojekti kuvastaa osuvasti merkityskamppailua lapsuuden arvottamisesta yhteiskunnassa.
Lasten ja nuorten oikeutta ylipäätään kestävämpään elämään on ajettu eteenpäin viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Tässä aktivismissa tärkeä virstanpylväs oli YK:n ihmisoikeussopimus (YK 1989), joka herätti julkista keskustelua ja sai aikaan aloitteita. Niistä yksi oli Lapsiystävällinen kunta -aloite (Child Friendly City Initiative), jonka UNICEF käynnisti vuonna 1996 yhteistyössä UN-Habitatin kanssa. Aloitteen tavoitteena oli saada aikaan pysyviä muutoksia kunnan toimintatavoissa ja edistää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista. (Lundy, 2007; Mansfield, Batagol & Raven, 2021; UNICEF, 1996; Wood, 2015.) Suomalainen Lapsiystävällinen kunta -malli kehitettiin vuosina 20122013 yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa, joka sai ensimmäisenä Suomessa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Vuonna 2023 mallia toteuttaa jopa 53 Suomen kuntaa.
Oppimisen ympäristöiltä on edellytetty joustavuutta, muunneltavuutta sekä tilojen muokkautuvuutta 2000-luvulla alkaen. Oppimisympäristöajattelun uudet tutkimussuunnat ja teoriat keskittyvät kuitenkin usein pitkälti oppimisympäristöjen laajentumiseen ja digitalisoitumiseen. Ehdotamme, että osana taidepedagogiikkaa lasten ja nuorten toteuttama taide heidän arkisessa ympäristössään koulussa ja sen lähiympäristössä voi vahvistaa lapsi- ja nuorilähtöistä kaupunki- ja koulusuunnittelua sekä yleisesti edistää lapsen oikeuksien toteutumista.
Lähteet
Davoli, M. & Ferri, G. (toim.) (2000). Reggio Tutta: A Guide to the City by the Children. Reggio Children.
Lapsiystävällinen kunta. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Haettu 1.8.2023.
Lundy, L. (2007). Voice is Not Enough: Conceptualising Article 12 of the United Nations Convention on the Rights of the Child. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) British Educational Research Journal, 33(6), 927–942.
Mansfield, R., Batagol, B. & Raven, R. (2021). Critical Agents of Change?: Opportunities and Limits to Childrens Participation in Urban Planning. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Journal of Planning Literature, 36(2), 170–186.
Rodela, R. & Norss, E. (2022). Opening up spatial planning to the participation of children and youth: the Swedish experience. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) European Planning Studies, 31(2), 252–269.
UNICEF (1996). Childrens Rights and Habitat: Working Towards Child-Friendly Cities. UNICEF.
Wood, J. (2015). Children and Planning: To What Extent Does the Scottish Town Planning System Facilitate the UN Convention on the Rights of the Child? (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Planning Practice and Research, 30(2), 139–159.
YK. (1989). Yleissopimus lapsen oikeuksista. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Convention on the Rights of the Child.) Haettu 30.1.2023. (https://www.ohchr.org/sites/default/files/Documents/ProfessionalInterest/crc.pdf)
Sulaa – Valokuvia ilmastonmuutoksesta -tutkimusprosessi
Aki Lintumäki (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia)
Sulaa – Valokuvia ilmastonmuutoksesta -tutkimusprosessi toteutettiin Kuopiossa keväällä 2023. Tutkimuksen lähestymistapoina olivat taideperustainen toimintatutkimus ja nuorilähtöinen kanssatutkimus. Tutkimuksen tehtävä oli kehittää taideperustaista menetelmää, jonka avulla nuoret voivat ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan ilmastonmuutoksesta.
Globaalilla tasolla ilmastonmuutos on saanut nuoret kokemaan epätoivoa ja negatiivisia tunteita. Lisäksi he ovat pettyneitä poliittisiin päättäjiin. Aktiivisella ilmastovaikuttamisella nuoret voivat edistää toivoa omassa elämässään.
Tutkimusprosessi liittyi Ilmastokriisin etulinjassa -tutkimushankkeeseen, jota rahoittaa Koneen Säätiö. Hankkeessa tutkitaan nuorten ilmastokansalaisuutta ja ilmastoaktivismia sekä kehitetään taideperustaisilla menetelmillä ja kanssatutkimuksella osallistujalähtöisiä menetelmiä, joiden avulla nuoret saisivat äänensä paremmin kuuluviin ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa. Hankkeen toteuttavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia sekä Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat toisen asteen oppilaitokset Lapissa, Itä-Suomessa ja Pirkanmaalla. Hanke alkoi syksyllä 2022 ja se kestää vuoden 2025 loppuun.
Sulaa-tutkimusprosessin toteuttivat taiteilija-tutkija Aki Lintumäki (TaM) ja erikoistutkija Jarmo Rinne (YTT) yhteistyössä Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopiston kanssa. Tutkimus integroitiin osaksi Valokuvataiteen toteuttaminen -tutkinnonosaa ja siihen osallistui valokuvauksen opiskelijoiden pienryhmä. Opiskelijat tekivät tutkimuksen aina erilaisia ilmastonmuutosta käsitteleviä valokuvaustehtäviä, joiden pohjalta julkistettiin Sulaa – Valokuvia ilmastonmuutoksesta -näyttely Kuopion keskustassa sijaitsevassa Oppimisympäristö Ingossa 25.5.2023. Valokuvanäyttelyn avajaisiin osallistui paikallisia poliitikkoja, joiden kanssa nuoret pääsivät keskustelemaan ilmastonmuutoksesta.
Alustavien tulkintojen mukaan haastavan aiheen liittäminen itselle tärkeään paikkaan ja konkreettiseen toimintaan auttoi nuoria käsittelemään ilmastonmuutokseen liittyviä negatiivisia ajatuksia ja tunteita. Lisäksi yhteisöllinen taideperustainen toiminta aktivoi osallistujia omaehtoiseen ajatteluun ja vaikuttamiseen. Taideperustaisissa tilanteissa tapahtui haasteiden ylittämistä, mikä sai osallistujat pohtimaan aihetta uusista näkökulmista. Yhteisöllinen taideperustainen työskentely myös vahvisti nuoria sosiaalisesti.
Tutkimuksen pohjalta on kehitteillä artikkeli, joka liittyy Aki Lintumäen väitöskirjatyöhön Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen laitokselle.
Yhteinen taidetoiminta antaa toivoa
Korinna Korsström-Magga (Lapin yliopisto)
Think Green! – Barentsin nuorten vuositapaaminen 2023
Ilmastonmuutos on lopulta valjennut kaikille vääjäämättömänä faktana, ja sen hidastamisen ja rajoittamisen suunnitteluun ja toteutukseen suunnataan maailmalla paljon voimavaroja. Ilmastotutkijoiden synkät tulevaisuuskuvat kohdistuvat nykynuorten aikuisikään ja tämä näyttäytyy monelle nuorelle asiana, jonka edessä he tuntevat avuttomuutta. Päättäjien hidasta toimintaa on kritisoitu. Nuorten yhteisöt ovat alkaneet etsiä omia vaikuttamiskanavia ja kokoontuvat yhdessä pohtimaan ilmastonmuutoksen ilmiötä.
The Barents Regional Youth Council (BRYC) on Barentsin nuorten neuvosto, joka koostuu Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän Barentsin alueen edustajista. He järjestävät vuosittain yhteisen tapahtuman Barentsin alueella asuville nuorille, jossa nuoret pääsevät tutustumaan toisiinsa ja verkostoitumaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Rovaniemellä Lapin yliopistolla, taiteiden tiedekunnassa ja tapahtuman teemana oli ilmastonmuutos.
Vuositapahtumassa nuoret työstivät yhdessä ajatuksiaan ilmaston tulevaisuudesta taiteiden tiedekunnan taideperustaisissa pajoissa. Nuoret jakoivat ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta keskenään ja laativat strategian, miten tiedottaa niistä ja tavoittaa poliittisia päättäjiä.
Nuorisotutkimuspäivien presentaationi käsittelee BRYC-vuositapahtuman toteutumista. Tuon esille tutkimuksellisia havaintojani nuorten kokemuksista ja ajatuksista taideperustaisen työskentelyn aikana ja heidän mahdollisuuksistaan tavoitella päättäjiä.
Tutkimukseni liittyy Koneen säätiön rahoittamaan Ilmastokriisin etulinjassa tutkimushankkeeseen.
Tapahtuman taideperustaiset pajat toimivat tutkimuksessani taideperustaisina tutkimusalustoina, joissa tavoitteena on kehittää entistä toimivampia taidekasvatusmenetelmiä, jotka voivat vastata kanssatutkimuksen keinoin nuorten tunnistettuihin yhteiskunnallisiin haasteisiin, tässä tapauksessa ilmastonmuutokseen. Jokainen osallistuja tuo mukaan oman taustansa ja tietonsa tärkeänä osana yhteiseen tiedon rakentamiseen.
Esityksessäni tarkastelen Barentsin nuorten suhdetta ilmastonmuutokseen kokonaisuutena, sillä he ovat kasvaneet arktisessa ympäristössä ja moni heistä lähellä luontoa. Nämä nuoret kokevat luonnon muutokset ympäristössään erityisellä herkkyydellä ja elämänkokemuksella nimenomaan heidän pohjoisen kulttuurinsa ansiosta. Barentsin nuorten vuositapahtuma taidepajoineen toi esille erilaisia tietämisen tapoja kuten paikallista tietoa, saamelaista perinnetietoa ja luonnon kanssa tietämistä. Ennen kaikkea se yhdisti Barentsin nuoret ilmaston tulevaisuuden pohdintaan, jossa he saivat työstää omia ajatuksiaan, saada tukea muilta ja kasvattaa yhteistä toivoa tulevaisuutta varten.
Saamelaisten vanhempien osallisuus koulutussuunnittelussa Suomessa: kohti kestäviä tulevaisuuksia
Michelle Francett-Hermes (Giellagas Instituutti – Oulun Yliopisto)
Christine Namdar (Åbo Akademi ja Helsingin Yliopisto)
Tarkastelemme artikkelissamme saamelaisten vanhempien osallisuutta koulutussuunnittelussa Saamelaisalueella Suomessa, Inarin kunnan alueella, tulevaisuustutkimuksen (Aalto 2022) ja past future framework (Kwazema 2023) viitekehyksestä katsoen. Tutkimuksen lähtökohtina ovat vanhempien huomioiminen kasvatuksen asiantuntijoina ja tulevaisuuden rakentajina sekä saamelaiseen pedagogiikkaan kuuluvat oppimiskäsitykset ja näkemykset kestävästä tulevaisuudesta. Saamelaisten vanhempien toimijuutta kestävien yhteiskuntien ja planetaaristen tulevaisuuksien rakentamisessa osana varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmien kehittämistä ei ole Suomessa tutkittu. Pohtimalla menneitä ja nykyisiä tulevaisuudenkuvia ja toiveita voidaan paremmin ymmärtää valintoja, joiden edessä monet saamelaiset vanhemmat nyt ovat, sekä kehittää rakenteita ja toimintatapoja, jotka tukevat tulevaisuudenuskoa.
Vaikka saamelaiset ovat edelleen aliedustettuja suomalaisessa koulutuksessa, niin opetussuunnitelmissa kuin oppikirjoissakin (Miettunen 2020; Mikander 2023), on saamelaisten asiantuntemuksen puoleen alettu kääntyä enenmissä määrin niin koulutuksen kehittämisessä kuin ilmastopolitiikassakin (esimerkiksi Saamen kielten etäopetushanke 2018-–2023, Ketterä Korkeakoulu 2019–2022, Saamelainen Ilmastoneuvosto 2023–, ja Akwé: Kon 2011–). Toivomme tällä tutkimuksella tuovamme huomioon saamelaisten vanhempien osallisuuden tärkeyden koulutussuunnittelussa ja kestävämpien ja yhdenvertaisempien tulevaisuuksien luomisessa ja ehdotammekin, että se näin tekemällä voidaan haastaa ja purkaa eurosentristä tiedon ja vallan hegemoniaa suomalaisessa koulutuksessa (Kerr 2014). Tämä artikkeli osallistuu diskursseihin kulttuurisensitiivisyydestä kasvatuksessa/koulutuksessa (Keskitalo 2020) ja pyrkii tunnistamaan välineitä ja rakenteita, jotka tukevat kasvatus- ja koulutussuunnittelun kehittymistä kestävämmäksi saamelaisille, laajemmalle yhteiskunnalle sekä planeetalle.
Keywords: Saamelainen pedagogiikka, Koulutussuunnittelu, Kulttuurisensitiivisyys, Dekoloniaalisuus, Osallisuus
Yhteinen maailma – onko meillä jotain yhteistä tavoittelemisen arvoista?
Satu Olkkonen (Taideyliopiston tutkimusinstituutti)
Seela Viitala (Helsingin yliopisto)
Puheenvuoromme pohtii mahdollista hyvää kasvatusta taiteen tiedon ja erilaisten pedagogisesti tuettujen sosiaalisten tilojen sekä toivon moninaisuuden näkökulmasta. Tarkastelemme yhteisöllisyyden rajoja kriittisesti kahden eri (teoriat mukaan lukien useammankin) sukupolven, Z ja X, välisenä liikkuvana pedagogisena toimijuutena. Missä voimme toimia yhteistyössä eettisesti kestävästi Menonin paradoksista huolimatta: kasvattaja ei tiedä hyvän olemusta, mutta siitä huolimatta hänellä on oltava käsitys hyvästä (Värri 2004).
Puheenvuoro rakentuu Seela Viitalan kevään 2023 kasvatustieteen opinnäytetyöhön luokanopettajien kasvatustehtävästä ”Että se hyvä elämä olisi jo nyt, eikä vasta aikuisena” Tampereen yliopistossa sekä Satu Olkkosen Taideyliopiston tutkimusinstituutissa käynnissä olevaan taiteelliseen tutkimukseen taiteen tuottamasta tiedosta kansalaistieteenä ja kulttuurisena nuorisotyönä.
Itsetunto, itsetuntemus ja itseluottamus, osaaminen ja minäpystyvyys, hyvinvointi, voimavarat ja elämänvalinnat sekä yhteisöihin ja yhteiskuntaan kuuluminen ovat vahvasti, psykologisesti ja yksilövastuullisesti ladattuja sanoja. Ne voivat olla myös rajattomia. Vain itsetietoisuutena ne eivät merkitse juuri mitään ilman yhteisöjä, tekoja ja tiloja, jossa kasvaminen hyvään voi tapahtua. Miten minäkeskeiset ja kompleksiset, ajattelemattomuuden aikaansaamat ja arvaamattomat poliittiset diskurssit vaikuttavat kasvatuksen kehityskulkuihin? Miten omien tekojen ja vastuun merkitystä on tässä maailmassa mahdollista edes hahmottaa?
Aktivismimme yhdessä ja erikseen lapsi- ja nuorilähtöisissä yhteisöissä (Prometheusleirit, lasten kesäleirit, musiikkileirit, yhtenäiskoululaismusikaalit, kulttuuritapahtumat, Harrastamisen Suomen malli) luovat puheenvuorossamme siltaa teorian ja käytäntöjen välillä. Toiminta on vastaus Biestan (2014) määrittämälle kasvatuksen haasteelle: miten olla maailmassa olematta sen keskipiste.
Taiteen toimijuudessa persoonien välille kehkeytyy yhteinen vastuun ja vapauden alue, joka ei ole pelkkä vaikutelma, joka halutaan luoda, vaan sillä rakennetaan etiikan perustaa – on huomioitava myös muut. Siksi taide on yksi kasvatuksen päämääristä. Viitalan opinnäytetyössä 28–63-vuotiaiden luokanopettajien näkemykset kasvatuksesta olivat linjassa Hollon (1918) älyllisen, esteettisen, eettisen ja toiminnallisen kasvatuksen kanssa. Yli sadan vuoden jälkeen niitä voi pitää edelleen relevantteina, voimme myös kysyä: toteutuvatko kasvatuksessa ne periaatteet, joita sen uskotaan ja väitetään noudattavan? Vääjäämättöminä pidetyistä kehityskuluista huolimatta tulevaisuus ei ole annettu, vaan siihen voidaan vaikuttaa.