Perjantaina 14.11. klo 9.00–12.00
Päivi Honkatukia, Jenni Kallio & Susanna Ågren, Tampereen yliopisto
(Työryhmä kokoontuu paikan päällä)
Nuorisotutkimus on monitieteinen tieteenala, jossa risteävät erilaiset lähestymistavat nuoriin ja nuoruuteen. Nuorisotutkimus hahmotetaan usein avoimena kenttänä, joka toivottaa tervetulleeksi eri tieteenalojen edustajia keskustelemaan ja osallistumaan nuoria koskevan tiedon tuottamiseen. Samaan aikaan on kiistanalaista, mikä on nuorisotutkijoita yhdistävä tieteen luovuttamaton ydin ja onko sellaista olemassa. Miksi kutsumme itseämme nuorisotutkijoiksi? Ketkä voivat kutsua itseään nuorisotutkijoiksi? Ovatko kaikki tietämisen tavat ja epistemologiset lähtökohdat yhtä arvokkaita?
Työryhmässä pohditaan nuorisotutkimuksen perusolemukseen liittyviä kysymyksiä ajassa, jossa nuoriin ja nuoruuteen kohdistuu monenlaisia epävarmuuksia ja jännitteitä. Epistemologisilla valinnoilla on aina seurauksia nuorten elämään. Nuoriin voidaan suhtautua monella tavalla: kasvatettavina, kontrolloitavina, voimautettavina tai alistettuina.
Työryhmässä tarkastellaan eri näkökulmista nuorisotutkimuksen epistemologisia lähtökohtia tässä ajassa. Sen tarkoituksena on luoda avointa keskustelua nuorisotutkimukseen liittyvistä arvoista, arvostuksista, oletuksista ja tutkijan positioista tutkimuskentällä. Mitä on se nuorisotutkimuksen tieto, jolla haluamme vaikuttaa yhteiskunnassa? Nämä kysymykset ovat entistä ajankohtaisempia erilaisten ja toisiinsa kietoutuvien kriisien koetellessa olemassaoloamme, myös nuorten elämää ja tulevaisuutta. Työryhmän järjestää Under Pressure -tutkimushanke.
14.11. klo 9.00–10.30
Monikerroksinen aika ja nuorten aikatyö neuvotteluissa yhteiskunnallisesta kuulumisesta
Susanna Ågren, Tampereen yliopisto
Jenni Kallio, Tampereen yliopisto
Kulttuurisissa odotuksissa nuoruus on aikuiseksi kasvamisen aikaa, johon liittyy siirtymiä koulutuksesta työhön ja lapsuuden kodista omaan itsenäiseen elämään. Nuoriin kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset liittyvät nuorten kasvamiseen kunnollisiksi kansalaisiksi ja täysivaltaisen aikuisen aseman saavuttamiseen. Tällainen ajattelu on kuitenkin problemaattista, sillä se ei huomioi, että nuorten mahdollisuudet neuvotella ja ratkoa aikuistumisen kysymyksiä rakentuvat aina suhteessa aikaan. Siksi ajan tulisi olla nuorisotutkimuksen keskiössä.
Puheenvuoro perustuu artikkeliin, jossa tarkastelemme aikaa ja ajan moniulotteisuutta nuorten elämässä Hartmut Rosan (2013) ”kiihtyvän ajan” teorian valossa ja nuorten tekemän aikatyön näkökulmasta. Aikatyöllä tarkoitetaan tapoja, joilla nuoret neuvottelevat esimerkiksi aiempien sukupolvien määrittelemien odotusten kanssa siitä, mitä nuoruudessa pitäisi saavuttaa. Aika kerrostuu nuorten elämässä henkilökohtaiseen, institutionaaliseen ja historialliseen, sukupolvien väliseen aikaan. Esitämme näiden aikatasojen rinnalle myös neljättä ajallista ulottuvuutta, eksistentiaalista aikaa. Tällä painotamme, että nuorten aikatyö on myös olemassaolon kysymysten ratkaisemista: nuoret joutuvat arvioimaan uudelleen sekä edellisten sukupolvien luomia yhteiskunnallisia järjestelmiä että tulevaisuudessa mahdollisia elämän edellytyksiä. Tämä monimutkaistaa nuorten tekemää aikatyötä. Esitämme puheenvuorossa ajatuksen siitä, että pohjimmillaan aikatyössä on kysymys siitä, että nuoret neuvottelevat mahdollisuuksistaan kuulua yhteiskuntaan. Tarkoitamme tällä kokemusta siitä, että nuoret ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Yhteiskunnallisen kuulumisen kokemus on nuorten aikatyöhön kytkeytyvä eksistentiaalinen kysymys, jonka pitäisi olla lähtökohta, kun mietimme nuorten hyvinvointia ja jäsenyyttä yhteiskunnassa.
Nuorisotutkijoilla on erityisiä edellytyksiä, mutta myös vastuu toimia nuorten tukena näiden kysymysten ratkaisemisessa. Tämä edellyttää nuorisotutkijoilta esimerkiksi moniulotteisempaa ymmärrystä ajan ja nuoruuden suhteesta sekä tieteenalan omien ajallisten painolastien kriittistä tarkastelua.
Nuorisotutkimus polykriisin ajassa: sota, rauha ja toivon tieto
Eeva-Liisa Kiiskilä, Rauhankasvatusinstituutti, Helsinki
Elämme aikaa, jossa sotaa käydään laajasti eri puolilla maailmaa. Venäjän hyökätessä Ukrainaan helmikuussa 2022 käsitys Euroopasta ja sen turvallisuudesta muuttui. Tämä haastaa myös nuorisotutkimuksen kysymysten asettamista. Kriiseistä ja sodista keskusteleminen on sensitiivinen asia, tuoden esiin epistemologisia kysymyksiä: Millä tavoin voimme kohdata kriiseihin liittyvää tietoa, kuitenkaan unohtamatta toivoa ja tulevaisuuden uskoa? Kuinka nuorisotyön ja kasvatuksen arjessa voimme kohdata näitä todellisuuksia pelkoa ja vastakkainasettelua lisäämättä, dialogisuutta ja kriisinkestävyyttä vahvistaen? Miten tutkimus voisi tukea paremmin ymmärtämään tunteiden, turvan, tiedon, toiminnan ja toivon näkökulmia ja yhteyttä kriisien ajassa?
Esityksessäni tarkastelen nuoriso- ja rauhankasvatustyön kentältä käsin tietämistä ja kysymistä polykriisien ajassa. Pohdin, millaisia tiedollisia ja pedagogisia välineitä tarvitaan, jotta voimme ymmärtää sotien ja kriisien monimutkaisia taustoja, tunnistaa median tuottamia näkökulmia ja samalla vahvistaa nuorten kykyä kriittiseen medialukutaitoon.
Nuorisotutkimuksen tehtävä ei ole vain analysoida kriisejä ulkopuolisesti, vaan myös rakentaa ymmärrystä ja tuottaa tietoa, joka vahvistaa nuorten toimijuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Tämä edellyttää epistemologista herkkyyttä: valintoja siitä, millaista tietoa pidämme arvokkaana, miten sitä tuotamme ja millaisia merkityksiä sillä on nuorten elämään kriisien keskellä. Pidämmekö rauhan tietoa arvokkaana?
Miten käsitellä vaikeita elämäntilanteita ja rakentaa toivoa tämän päivän nuorisotutkimuksessa?
Alix Helfer, Nuorisotutkimusseura
Teemu Kaskela, A-klinikkasäätiö
Nuorisobarometrin valossa nuoret voivat yleisesti suhteellisen hyvin ja ovat luottavaisia tulevaisuuteensa. Samalla hyvinvointikyselyissä havaittavissa on lisääntyvä eriarvoistuminen. Polarisoituvassa maailmassa pienellä vähemmistöllä ongelmat kasaantuvat ja heidän on entistä vaikeampaa rakentaa elämäänsä ja löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Nuorisotutkimusseurassa on tutkittu erillisissä hankkeissa erityisen haavoittavaisessa asemassa olevien nuorten kokemuksia liittyen epätoivokuolemiin ja lähellä piti -tilanteisiin sekä palveluiden mahdollisuuksiin tukea hauraita elämäntilanteita. Haavoittuvuus on voinut johtua esimerkiksi erilaisista kognitiivisista tai psyykkisistä haasteista, päihteiden käytöstä, rikosten tekemisestä, vaikeista sosiaalisista tilanteista tai useasta yhtäaikaisesta tuen tarpeesta. Vaikeasti tavoitettavia nuorten ääntä on tuotu esiin mm. anonyymeistä chat-aineistoista, valokuvien avulla sekä etnografisen tutkimuksen keinoin.
Empiirisiin havaintoihin pohjautuvassa esityksessämme tuomme keskusteluun metodologisia näkökulmia vaikeasti tavoitettavien nuorten tavoittamisesta sekä haastavien elämäntilanteiden käsittelyyn, kuten itsetuhoisuuden, päihteiden riskikäytön tai muiden stigmatisoitujen aihepiirien tutkimiseen. Konkreettisiin case-esimerkkeihin pohjautuen valotamme, kuinka nuoria voi lähestyä arkaluontoisissa asioissa myös toivoa herätellen. Lisäksi pohdimme mm. eettisiä kysymyksiä liittyen päihteiden alaisena olevien nuorten haastatteluun sekä anonymiteetin säilyttämiseen arkaluontoisissa kysymyksissä.
Nuorten erilaisten ja erityisten elämäntilanteiden huomioiminen on tärkeää hyvinvointivaltion palvelurakenteen murroksessa sekä tulevaisuuden palveluita suunnittelussa. On haastavaa ja aikaa vievää luoda eettisesti kestäviä tutkimusasetelmia, joiden avulla kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevien nuorten ääni kuullaan. Nuoruuden moninaisuuden ja erilaisten äänien kuuleminen on silti tärkeää. Pyrimme kurottamaan keskustelua myös tulevaisuuden horisontteihin siitä, miten voimme nuorisotutkijoina rakentaa tai ylläpitää toivon narratiiveja.
Polykriisistä sosiaaliseen muutokseen – nuorisotutkimuksen globaaleja kysymyksiä
Susan Eriksson, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenia (XAMK)
Sota ja pakolaisuus, ilmastokatastrofit ja pandemia ovat vaikuttaneet nuorten asemaan ja hyvinvointiin eri tavoilla eri puolilla maailmaa. Globaalien kriisien merkitys yhteiskunnassa on moninainen, sillä ne kytkeytyvät olennaisesti sosiaaliseen muutokseen ja muuttavat pysyvästi useita yhteiskunnallisia käytäntöjä.
Alustuksessa käsitellään nuorten elämää ja sosiaalista muutosta polykriisin aikana kertoen kesällä ilmestyneestä kansainvälisestä tutkimusantologiasta ”Young People in Times of Crises” ja pohtimalla antologiassa esiin tuotujen tutkimustulosten valossa, miten ja millä ehdoilla nuorten asemaa olisi syytä tarkastella globaalissa mittakaavassa, ja mitkä tekijät ja ulottuvuudet ovat maailman nuorille yhteisiä sosiaalisen muutoksen katalysaattoreina.
Näitä kysymyksiä pohditaan nuorten ihmisoikeus- ja ilmastoaktivismiin, digitalisaatioon, kansalaisuuteen ja laillisuuteen liittyvien intersektionaalisten erojen kautta nuorten toiminnassa.
Kirjallisuus:
Eriksson S. & Buettgen A. (toim.): Young People in Times of Crises. Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing.
14.11. klo 10.30–12.00
Yhteistä vai eri aikaa? Aika vammaisia nuoria koskevassa tutkimuksessa
Reetta Mietola, Helsingin yliopisto
Esitykselläni on kaksi inspiraation lähdettä: Nuorisotutkimuspäivien teema ja asemoitumiseni tutkijana vammaistutkimuksen ja nuorisotutkimuksen rajalle. Kun päivien teema ehdottaa, että 2000-luvun nuoret elävät aivan tietynlaisessa ajassa, päätyy vammaistutkija minussa kysymään 1) miten tämä (nuorisotutkimuksellisesti virittynyt) näkemys nuorten elämismaailmasta huomioi vammaisuuden, ja 2) millaisen kuvan ajasta vammaisia nuoria koskeva (vammais)tutkimus piirtää. Millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä näissä keskusteluissa on tunnistettavissa, mistä nämä johtuvat ja mitä nämä kertovat nuorisotutkimuksesta ja vammaistutkimuksesta? Lähden esityksessäni vastaamaan näihin laajoihin kysymyksiin tarkastelemalla viimeaikaista vammaisia nuoria koskevaa tutkimusta. Olen kiinnostunut siitä, miten tämä tutkimus kuvaa sitä aikaa, jossa vammaiset nuoret nuoruuttaan elävät ja tätä kautta niitä lokaaleja ja globaaleja tekijöitä, jotka muovaavat heidän elämänkulkuaan ja nuoruuttaan. Tämän rinnalla tarkennan analyyttisen katseeni ’aikaan’, erityisesti siihen teoreettiseen kehittelyyn, joka on pyrkinyt käsitteellistämään vammaisten ihmisten kokemusta eriaikaisuudesta tai jopa ajattomuudesta. Tässä keskeisenä on ollut Alison Kaferin käsitteellistys rampa-ajasta (crip time, Kafer 2013). Paperini kysyykin siis myös, mitä vammaisia nuoria koskeva tutkimus tutkii, kun se keskustelee ajasta, ja mitä tämä keskustelu voisi tuoda nuorisotutkimukseen.
Tilaa äänelle: jälkihumanistisen maantieteen näkökulmia osallistavaan nuorisotutkimukseen
Lauri Jäntti, Helsingin yliopisto
Nuorisotutkimuksessa nuorten tietoa ja toimijuutta käsitellään usein “äänen” metaforan kautta. Tutkimuksissa pyritään tavoittamaan nuorten ääni tai tekemään sille tilaa. Esitys kontribuoi äänestä käytyyn keskusteluun tarkastelemalla osallistavaan tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen liittyviä kysymyksiä jälkihumanistisen maantieteellisen teoretisoinnin keinoin. Näkökulma linkittyy Nonrepresentational theory (NRT) -nimen alla erityisesti brittimaantieteessä käytyyn keskusteluun, jossa huomiota on kohdistettu tilallisista suhteista nouseviin tutkimushaasteisiin. NRT:ssä tietämistä lähestytään yksilöt ylittävinä ja representointia pakenevana tilallisena prosessina, jossa tieteellinen tieto rakentuu aina vallitsevissa olosuhteissaan, osana maailman yltäkylläistä tapahtumallisuutta.
Kun tiedontuotantoa tarkastellaan suhteisena prosessina, on selvää, etteivät nuorten äänet ole erotettavissa muista maailmaa rakentavista äänistä, vaan äänet kumpuavat affektiivisista kohtaamisista osana tutkimuksen ekologiaa. Maailmassa toisten kanssa olemisen ylitsevyöryvä tapahtumallisuus tai tämän pyörteissä kehkeytyvien kokemusten rikkaus ei ole pelkistettävissä sanotuiksi tai muiksi pysäytyskuviksi – edes silloin, kun ne ovat nuorten itsensä esittäminä.
Esitys pohjautuu tutkijan toteuttamiin nuoria osallistaviin pedagogisiin kokeiluihin, joiden päämääränä on ollut kehittää yhdessä nuorten kanssa taidelähtöisiä toiminnallisia ehdotuksia arkisten kaupunkitilojen avaamiseksi luovan oppimisen kentiksi maantieteen opetuksen yhteyteen.
Tilallisesta näkökulmasta tutkimustilanteita lähestyttäessä kysymys “äänen antamisesta” muuttuu eettis-poliittiseksi haasteeksi “tehdä tilaa” olemisen asentojen moninaisuudelle, eli ja lisätä nuorten toimintamahdollisuuksia käytännössä.
Nuorisotutkimuksellinen mielikuvitus ja nuorten vaihtoehtoinen tieto
Päivi Honkatukia, Tampereen yliopisto
Jenni Kallio, Tampereen yliopisto
Susanna Ågren, Tampereen yliopisto
Esityksessä tarkastelemme nuorilähtöisen tiedon merkitystä nuorisotutkimuksessa. Kutsumme tätä tietoa vaihtoehtoiseksi tiedoksi, joka syntyy nuorten kokemusten, ajatusten ja arjen ymmärtämisestä suhteessa heitä ympäröiviin rakenteisiin. Tieto ei siten ole vain yksilöllistä vaan sosiaalista ja sillä on yhteyksiä yhteiskunnallisiin prosesseihin. Feministisen epistemologian inspiroimana korostamme tiedon relatiivisuutta, paikallisuutta ja yhteisöllistä rakentumista. Ehdotamme nuorisotutkimuksellista mielikuvitusta välineeksi, jonka avulla on mahdollista luoda tilaa vaihtoehtoiselle tiedolle vuorovaikutuksessa nuorten kanssa. Mielikuvitus rakentuu kolmen ulottuvuuden varaan: (1) nuorten elämän yhteiskunnallisten järjestelyjen analysointi, (2) luottamuksellisten ja dialogisten tutkimuskohtaamisten mahdollistaminen sekä (3) tutkijan kriittinen itsereflektio. Havainnollistamme näitä ulottuvuuksia Under Pressure -tutkimuksen kautta, jossa olemme keskustelleet yli 400 nuoren kanssa heidän näkemyksistään nuorten mielenterveyskriisiin liittyen. Esityksessä pohdimme, millaisia metodologisia ja epistemologisia avauksia nuorisotutkimuksellinen mielikuvitus voi tarjota tutkimuskentälle ja nuorten kanssa tehtävään tiedontuotantoon.